Turun telakka täyttää 50 vuotta Pernossa
Turun telakan toiminnan käynnistymisestä Pernossa tulee tänään kuluneeksi 50 vuotta. Uusi telakka rakennettiin vastaamaan nopeasti kasvaneen laivanrakennuksen tarpeisiin ja mahdollistamaan entistä suurempien alusten rakentaminen. Vuonna 1974 käynnistynyt rakennushanke oli aikansa merkittävimpiä teollisuusinvestointeja Suomessa, ja tasavallan presidentti Urho Kekkonen vihki silloisen Wärtsilä Oy:n uuden telakan käyttöön 22. syyskuuta 1976.
”Varsinaista 50-vuotispäivää vietämme työn merkeissä ja katsomme määrätietoisesti eteenpäin”, sanoo Casimir Lindholm, Meyer Turku Oy:n toimitusjohtaja. ”Turun telakan vahvuus on aina ollut kyky uudistua. Käynnissä oleva 200 miljoonan euron investointiohjelma vahvistaa kilpailukykyämme, lisää tuottavuutta ja luo perustaa seuraavien vuosikymmenten menestykselle. Samalla investoimme entistä turvallisempaan, sujuvampaan ja viihtyisämpään työympäristöön kaikille telakalla työskenteleville. Haluamme varmistaa, että maailman edistyksellisimmät alukset rakennetaan myös tulevaisuudessa Turussa.”
Telakan olosuhteet suunniteltiin alun perin palvelemaan tankkereiden rakentamista, ja tuolloin aluksia mahtuikin 80 metriä leveään rakennusaltaaseen kaksi rinnakkain. Tänä päivänä yksi maailman edistyksellisimmän Icon-luokan alus täyttää 365 metriä pitkän rakennusaltaan lähes päästä päähän.
Viiden vuosikymmenen aikana Turun telakka on kasvanut suomalaisen meriteollisuuden veturiksi ja yhdeksi maailman johtavista risteilyalusten rakentajista. Yli 2 300 meyerturkulaista sekä laaja kumppaniverkosto tekevät telakasta merkittävän työllistäjän ja vientiteollisuuden toimijan, jonka vaikutukset ulottuvat koko Suomeen ja kansainvälisille markkinoille.
Meyer Turku Oy on erikoistunut erittäin vaativien, innovatiivisten ja ympäristötehokkaiden risteilyalusten, autolauttojen ja erikoisalusten rakentamiseen. Telakan osuus maailman risteilyalusten rakennusmarkkinoista on 17 prosenttia, ja tilauskanta ulottuu vuoteen 2030 saakka. Sen suurimmat asiakkaat ovat Royal Caribbean ja Suomen Rajavartiolaitos.
Meyer Turun liikevaihto vuonna 2025 oli 2,1 miljardia euroa. Yhtiö työllistää yli 2 300 huippuosaajaa ja toimii Turun telakalla, jossa aluksia on rakennettu vuodesta 1737 lähtien. Meyer Turun tytäryhtiöitä ovat Piikkiössä toimiva hyttitehdas Piikkio Works Oy, julkisten tilojen kokonaisratkaisuja tarjoava Shipbuilding Completion Oy sekä Raumalla toimiva laivanrakennuksen ja offshore-sektorin suunnitteluyhtiö ENG’nD Oy.
Meyer Turku – suunnittelemme ja rakennamme tulevaisuuden risteilyaluksia