Ammattitaito siirtyy eteenpäin työtä tehdessä
Sanna Nyholm & Luca Lindström
Vastuutyönjohtaja & hitsaaja
Vastuutyönjohtaja Sanna Nyholm ja hitsaaja Luca Lindström ovat kummatkin löytäneet tiensä telakalle Meyer Turun Laivanrakennusoppilaitoksen laivalevyseppähitsaajakurssin kautta. Sanna on työskennellyt telakalla lähes 20 vuotta, kun taas Luca aloitti hitsarin työt 2026 keväällä. Telakan rungonkoonnissa kokeneemmat ja nuoremmat työntekijät työskentelevät rinta rinnan toisiltaan oppien.
Sanna Nyholm seurasi isänsä jalanjälkiä hitsaajan ammattiin. Käytyään Laivanrakennusoppilaitoksen (LRO) levyseppähitsaajakurssin vuonna 2008 hän aloitti työt telakan lohkotuotannossa. Lähes 20 vuoden aikana Sanna on tehnyt telakalla monipuolisesti erilaisia hitsaukseen liittyviä tehtäviä. Vuodesta 2020 alkaen hän on työskennellyt vastuutyönjohtajana rungonkoonnissa.
– Johdan noin 60 henkilön ryhmää yhdessä kollegani kanssa. Teen edelleen paljon yhteistyötä LRO:n kanssa. Kierrän esimerkiksi kouluissa esittelemässä yritystä ja rekrytoin tiimiimme paljon tekijöitä levyseppähitsaajakursseilta, Sanna kertoo.
Yksi Sannan rekrytoimista tekijöistä on Luca Lindström. Telakka tuli alun perin Lucalle tutuksi verkostoyrityksen työntekijänä. Koska telakkaympäristö ja hitsaaminen kiinnostivat häntä, oli LRO:n koulutus Lucalle sopiva valinta. Hän valmistui levyseppähitsaajakurssilta huhtikuussa 2026, minkä jälkeen hän on työskennellyt hitsarina rungonkoonnissa altaalla.
Paasi seuraa tiiviisti uusien tekijöiden työtä, antaa palautetta ja kannustaa. Asiat käydään yhdessä läpi ja annetaan konkreettisia ohjeita.
Luca ja Sanna kuvailevat hitsaajan työtä rungonkoonnissa haastavaksi, vaihtelevaksi ja palkitsevaksi. Työ on fyysistä ja erityisesti altaalla työskennellessä luonnon elementit ovat vahvasti läsnä. Vaihtelevuutta työhön tuo se, että laivan runko on monimutkainen kokonaisuus, joka ei säily samanlaisena päivästä toiseen. Rungonkoonnissa työskennellään konkreettisesti laivassa, minkä ansiosta oman kädenjälkensä voi nähdä valmistuneessakin aluksessa.
– Hitsaajan työssä on parasta vaihtelevuus ja se, että saan työskennellä melko itsenäisesti, Luca kuvailee työtään.
Nuoremmat työntekijät saavat työhön tarvittavan opastuksen kokeneemmilta tekijöiltä. Levyseppähitsaajakoulutukseen kuuluu kolmen kuukauden tuotantoharjoittelujakso. Sen aikana paasi, eli vankan kokemuksen omaava laivanrakennuksen ammattilainen, opastaa harjoittelijaa kädestä pitäen uuteen työhön. Paasi tukee uutta työntekijää valmistumisen jälkeenkin.
– Paasi seuraa tiiviisti uusien tekijöiden työtä, antaa palautetta ja kannustaa. Asiat käydään yhdessä läpi ja annetaan konkreettisia ohjeita. Haastavassa työssä on tärkeää, että ohjaajat ovat jatkuvasti läsnä. Esihenkilön pitää ymmärtää, että nuorempi tekijä on vasta oppimassa. Oppilaan taas täytyy kuunnella ja ymmärtää työelämän sekä työnteon perussäännöt, Sanna kuvailee.
Oppi kulkee myös toiseen suuntaan. Rungonkoonti on telakan nuorin osasto, mitä Sanna pitää ehdottomasti hyvänä asiana. Nuoremmat ammattilaiset katsovat työtä ja toimintatapoja usein eri näkökulmasta kuin vanhemmat tekijät. Ennakkoluuloja ja muutosvastaisuutta ei oikeastaan ole.
– Uusia innostuneita laivanrakentajia on helppo johtaa. He ovat valmiita kehittämään omaa työtään ja koko osaston työtä, Sanna kehuu.
Sanna ja Luca kehuvat kumpikin LRO:n tarjoamaa koulutusta. Esimerkiksi LRO:n laivalevyseppähitsaaja- sekä laivaputki- ja koneasentajakurssit ovat todella kattavia, nimenomaan laivanrakennukseen keskittyviä koulutuksia. Kurssit perehdyttävät opiskelijat ammatin saloihin, mutta myös koko laivanrakennuksen maailmaan. Kursseilta saatu oppi on kuitenkin arvokasta telakan ulkopuolellakin.
– Oppilaitos on todella hyvä polku telakalle. Näen itseni ehdottomasti näissä hommissa tulevaisuudessakin. Suosittelen LRO:n koulutuksia kaikille, joita laivanrakennus kiinnostaa ja ketkä tykkäävät tehdä töitä käsillään, Luca sanoo.