• Mein Schiff 6

    Mein Schiff 6 on laivasarjan neljäs Turun telakalla rakennettu alus. Sen kohdalla tavoitteena oli kehittää laivasarjaa eteenpäin asiakaspalautteen pohjalta, mutta rakentaa kuitenkin niin, että työhön menee yhä vähemmän tunteja. Laivassa onkin useita pienempiä parannuksia sisaraluksiinsa nähden.

  • Mein Schiff 5

    Kuten kaikissa Mein Schiff –laivoissa, myös Mein Schiff 5:ssä suunnittelun keskiössä on ollut matkustajien hyvinvointi ja tilan tuntu. Laivassa on kuitenkin myös useita uusia ominaisuuksia ja tiloja. Esimerkiksi kahden Michelin tähden kokki Tim Rauen japanilaisravintola Hanami, johon berliiniläiskokki on suunnitellut menun.

  • Mein Schiff 4

    Mein Schiff ‑risteilyalukset ovat edistyksellisiä ja erittäin innovatiivisia, saksalaisille risteilymarkkinoille suunniteltuja aluksia. Niiden rakentamisessa on käytetty uusinta, ympäristöä säästävää teknologiaa.

  • Mein Schiff 3

    TUI Cruises ‑varustamon laivan yksi mielenkiintoisista kohokohdista on aluksen perässä sijaitseva noin 167 neliömetrin suuruinen, timantin muotoinen lasijulkisivu. Timantti ulottuu kahden kannen ulkopuolelle, ja se antaa oman tunnusomaisen ilmeensä näille uusille aluksille.